
Anna STORYMASTERin välittää kertomuksesi
Storymaster on vuodesta 1988 lähtien vaikuttanut mainonnan, markkinoinnin, kulttuurin ja tiedottamisen parissa. 30 vuotta on pitkä aika alalla, joka uudistuu ja törmää uusiin haasteisiin jatkuvasti. Nykyään ei esimerkiksi riitä pelkästään oman viestin jakaminen, vaan pitää myös osata kuunnella vastaanottajaa. Sinä et löydä asiakkaita, vaan asiakkaat löytävät sinut, jos olet riittävän mielenkiintoinen.
Toimintatapamme ovat pysyneet samoina, vaikka maailma muuten jatkuvasti muuttuu. Ripeys, joustavuus ja innostus ovat säilyneet. Ja vanha mottomme pätee edelleen: ”Älä huuda niin kovaa, että kaikki kuulee vaan kuiskaa niin kiinnostavasti, että kaikki kuuntelee”.
Ja toimipaikkamme on edelleen Porvoossa, kulttuuritalo Grandissa.

Sisältö on kehystä tärkeämpi
Kuva voi olla liikkuva tai staattinen, teksti voi olla tunteita herättävä tai napakka, tyylilaji vaatii vain pelisilmää. Julkaisualusta voi olla sähköinen tai paperinen, molemmilla on etunsa. Kyse on vain siitä, kenet haluat tavoittaa viestilläsi. Tärkeintä on, että erotut – silloin olet mielenkiintoinen.

Onnistunut suoritus
on harvoin tuurista kiinni
Urheilussa vaaditaan kymmeniätuhansia toistoja, jotta voi luottaa suoritusvarmuuteen. Älykkyys on synnynnäistä mutta viisaus kertyy ainoastaan kokemuksen kautta.
Olemme yli 30 vuotta toimineet printtimedian parissa, yritysten visuaalisen ilmeen uudistajana, lavastuksien ja messuosastojen suunnittelijana, valo- ja videokuvausten toteuttajana, striimauksen sekä nettiratkaisujen kehittäjänä. Olemme toimittaneet kokonaispaketin, aina suunnittelusta lopputuotteeseen.
Voimmeko kertoa kiinnostavan ja erottuvan tarinan myös sinusta tai tuotteestasi?
Ota yhteyttä Storymasteriin

Mats Tuominen
tarinankertoja
0400 493 397 • mats@storymaster.fi
STORYMASTER Oy • Raatihuoneenkatu 8, 06100 PORVOO +358 19 501 035 • info@storymaster.fi • Y-tunnus: 1729458-6